Vangitsevasta livekarismastaan tunnettu Ismo Alanko palaa perjantaina 10. heinäkuuta bändinsä kanssa Tampereen seudulle Laukon puistoon. Maan kauneimmassa keikkapuistossa kuullaan pitkän kaavan kesäkeikka, jonka vaikuttavalta settilistalta löytyvät niin Alangon klassikkohitit kuin uuden levyn suosikkibiisit.
Ismo Alanko nousi suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Siitä saakka hän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toiminut kotimaisen musiikin uudistajana ja viihtynyt suomalaisen rockin huipulla.
Vuosikymmenten varrella monipuolinen artisti on vaikuttanut muun muassa Sielun Veljien ja Ismo Alanko Säätiön laulajana sekä poikkeuksellisen menestyksekkäänä sooloartistina. Vastikään julkaistu Loppuaikana on ensimmäinen maistiainen kevättalvella julkaistavalta kahdeksannelta Ismo Alanko albumilta.
PÄÄSYLIPUT
AIKATAULU
Päivä: pe 10.7.2026
Ovet: klo 12.00 (näyttelyt, ravintola, terassit)
Tervetuloa: klo 18.00
Showtime: klo 18.30
Kesto: n. 2 tuntia
Saavuthan viimeistään tuntia ennen tapahtuman alkua. Ennen keikkaa vietät aikaa uusissa näyttelyissä, puodissa, ravintolassa ja terasseilla. Muista myös Liisan tervetuloa puistolavalla klo 18.
Ismo Alanko | FB | IG
LAUKON PUISTOssa näet ja koet suosikkiartistisi maagisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat taidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan.
LAUKON KARTANO sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Hopealinjojen laivalla ja Bussi-Mannisen matkassa pääset Ismo Alangon keikalle suoraan Tampereen keskustasta.






















