Minä olen Laukon kartanon onnekas omistaja Liisa Lagerstam. Tämä on minun tarinani Laukon Kesän syntyvaiheista. Vuosikymmenen matkalla on riittänyt käänteitä. Ensimmäiset viisi vuotta kuluivat aitoa konseptia etsiessä. Seuraavat viisi vuotta olemme mieheni Jouni Minkkisen kanssa hioneet timanttia.
Laukon Kesän alkupiste löytyy tasan vuosikymmenen takaa. Valmistelimme silloin Jounin kanssa lapsuudenkotini avaamista ensi kertaa suurelle yleisölle.
Kyse oli Laukon 600-vuotisjuhlavuodesta, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Suunnitelmat syntyivät lennossa samalla, kun pihapiirin massiivinen korjausrakennushanke lähestyi loppuaan.
Tuntui itsestään selvältä avata Laukko yleisölle perinteisenä kartanomuseona, joissa olin pienestä pitäen pitkin ja poikin Eurooppaa matkustellut. Mikä parasta, komea kotimuseo meillä oli jo valmiina.
Päärakennus oli täynnä isäni Juhani Lagerstamin keräämää antiikkia ja taidetta. Oli haarniskaa, gobeliinia ja Edelfeltiä. Niin ja tietysti uusi kartanohistoriikki, jota olin kaiken huiskeen keskellä öisin kirjoittanut.
Kulttuuritekona mediassa hehkutettu suuren suomalaisen historiakartanon avajaispäivä koitti 1. kesäkuuta 2016. Laukko-designilla lastatun kartanopuotini lippukassoille ilmaantui 26 vierasta.
Opimme silloin, ettei lakkiaispäivä koskaan ole hyvä avajaispäivä. Mutta ei hätiä. Lomasesongin myötä väkeä alkoi tulla ovista ja ikkunoista.
Avajaiskesän ykköshitiksi nousi yllättäen ravintola, jonka olimme sijoittaneet toista sataa vuotta vanhaan hevostalliin. Ravintolan pyörittämisestä meillä ei Jounin kanssa ollut minkään maailman kokemusta.
Olimme kuitenkin onnistuneet houkuttelemaan kartanolle Tertin kartanon entisen keittiömestarin. Jarkon kautta muhkeista buffeteista tuli Laukko-ravintolan ikonen juttu.
Myös Laukko-passeja myytiin jo ensimmäisenä kesänä. Kausikortin idea poikkesi kuitenkin nykyisestä. Alle kahden museolipun hintaisen kesäpassin tarkoituksena oli houkutella tamperelaisia piknik-tyyppiseen kesäpäivän viettoon satumaiseen kartanomiljööseen.
Ideaa markkinointiin isosti teipatulla Laukko-bussilla, joka kulki pari ensimmäistä kesää nonstop Tampereen ja Laukon väliä.
Ideaa puffattiin myös puistomusiikilla, jota esitettiin Jounin ex tempore rakentamalla puistolavalla. Konsertteja oli lounasaikaan keskiviikkoisin ja lauantaisin.
Esiintyjät saatiin varsin mainioista paikallisista kokoonpanoista. Laukon kartanon avajaiskesän päätettiin suureen puistojuhlaan, jota tähditti ensimmäinen nimiartisti Saara Aalto.
Kesän jälkeen jatkettiin suoraan syksyn ryhmäsesonkiin. Avajaisvuosi huipentui kolme viikkoa kestäneeseen Laukon Jouluun.
Jouni valaisi kaikki rakennukset ja minä koristelin sisätilat. Sitten tein historialliset joulupöydät, joulupuodin ja glögikahvilan. Ravintola teki pikkujoulut ja joululounaat. Oli aikamoista haipakkaa meidän pienelle tiimille, mutta sitkeästi vedettiin kaikki ideat maaliin saakka.
Kakkoskesään lähtiessä meillä oli Jounin kanssa yhä vahva usko koko perheelle suunnattu Kesäpäivä kartanossa -konseptiin passeineen ja busseineen. Ideaa puffattiin Suomi-Filmin kartanossa -teeman ympärille rakennetulla kaikenmoisella kartanoromantiikalla.
Linnoissa kreivien -näyttely esitteli vinteiltä pelastetun ja pieteetillä entisöidyn päärakennuksen 1930-luvun kalustuksen. Lisäksi oli runsain joukoin sittemmin kahvilaan sijoitettuja Suomi-Filmin -kuvia. Näyttelyteema laajentui puistoon, jossa esitimme elokuvaklassikoita jättimäiseltä näyttöruudulta.
Jounin ideoimasta puistokinosta tuli vuoden ehdoton ykkösjuttu. Kesän mittaan puistolavalla esitettiin kaikki parhaat klassikot Kulkurin valssista Komisario Palmuun. Lapsiperheille tarjoiltiin iki-ihania Disney-elokuvia.
Idea toimi sinänsä hyvin. Päiväleffat näkyivät ja kuuluivat erinomaisesti. Glamouria saatiin yhä toimivista valkoisista kansituoleista ja ensimmäisestä virvokekioskista.
Sateinen kesä kuitenkin verotti leffayleisöä. Itsenäisyyden juhlavuoden runsas kulttuuritarjonta toi paljon kilpailua. Myös oma tapahtumatuotantomme oli määrällisesti huipussaan. Puistossa oli joka viikko viisi tapahtumaa, koska kolme puistokinon lisäksi oli aina kaksi puistokonserttia.
Musiikkipuolella otimme kesällä 2017 ensiaskeleet kohti ammattimaista tapahtumatuotantoa, kun listan otti haltuunsa vesilahtelaissyntyinen säveltäjä Petri Nieminen.
Laukko Jazz -teemaisen konserttikesän ykkösnimenä kuultiin Jukka Perkoa, josta on sittemmin tullut eniten puistossa esiintynyt artisti. Tunnelma puistossa oli avajaiskesän tapaan varsin kotoisa tarkoittaen parhaimmillaan paria sataa kuulijaa.
Kävijämäärissä näkyi selkeästi avajaiskesän huuman laantuminen. Tilannetta yritettiin oikaista entistä suuremmilla lehtimainoksilla.
Päädyimme luottograafikkoni Susanna Raunion kanssa tekemään muun muassa legendaarisen Hesarin etusivun. Samalla hoksasin, että näyttelypuolen piti tulevina vuosina radikaalisti parantaa juoksuaan. Tästä sai alkunsa Laukon historian kunnianhimoisin näyttelykokonaisuus.
Olin alusta saakka haaveillut rakentavani päärakennukselle näyttelyn, jossa esiteltäisiin tyylikkäänä kokonaisuutena historiallista tietoa, arkeologisia löytöjä ja taideteoksia. Tästä ideasta syntyi Laukon ritarit ja muinaiset sankarit.
Näyttelyvuoden arkeologinen kruununjalokivi oli muinaisen Laukon symboliksi noussut viikinkiaikainen kotkakoru, jonka toisintoja olimme myyneet puodissa jo avajaiskesästä lähtien. Laukon kolmipäisen kotkan rinnalle asettiin Pekka Halosen kultakauden mestariteos Vainolaista vastaan.
Arkeologisten löytöjen kanssa galleriakerroksessa keskustelivat Josef Alasen kalevalaiset maalaukset ja Jussi Mäntysen eläinveistokset. Ritariajan näyttelyn timantit Gabriel Kurjen paraativuode sekä Akseli Kurjen haarniska.
Esittelimme myös Laukon historian ensimmäisen nykytaiteilijan Tapani Kokon. Pakanakirkon lisäksi Tapanin räväköitä puuveistoksia esiteltiin Kanalassa ja päärakennuksella. Mittava nykytaiteen karnevaali herätti sekä iloa että närkästystä.
Yleisö ei muutenkaan jaksanut innostua näyttelyistä, sillä ”olihan sitä Laukon historiaa jo nähty”. Aloin nähdä entistä selkeämmin, kuinka vaikeaa vetovoimainen uudistuminen on historianäyttelyiden saralla.
Tilannetta hankaloitti entisestään se, että liiketoiminnan kannalta elintärkeä kevään ja syksyn ryhmäsesonki näytti hiipumisen merkkejä. Paljon kaivattua uutta yleisöä toivat suuret historiatapahtumat.
Rohan tallien hevosturnajaiset vetivät puistoon ennätysmäärän yleisöä. Yhtä lailla onnistunut koko perheen tapahtuma oli kaksipäiväinen Muinainen Laukko.
Aurinko paistoi ja tunnelma oli korkealla niin yleisössä kuin elävöittäjien leirissä. Olimme Jounin kanssa innoissamme. Ehkä Laukosta voisi tulla elävän historian tapahtumapaikka.
Kilpaileva kehitysidea nousi musiikkipuolelta. Päättäjäisiin saakka konserttikesä sujui perinteiseen tapaan kevyen jazzin ja klassisen parissa. Sitten se tapahtui. Livemusiikin riemu saapui Laukon puistoon.
Meiningin toi tullessaan bilebändien kuningas Jean S. Se oli minulle sellainen ”mitä täällä tapahtuu” -hetki. Taivas olisi rajana, jos keksisin tavan uusintaa illan tuoman ilon ja yleisön.
Tapahtumapuolella avautuneet uudet näkymät olivat kullanarvoisia. Kolmen tappiollisen toimintavuoden jälkeen meillä oli vain kaksi vaihtoehtoa.
Piti löytää oikeasti omillaan toimeen tuleva yrityskonsepti tai pistää pillit pussiin. Näin syntyi Laukon kesä 2019, jossa oli ihan kaikkea ihan kaikille.
Liiketoiminnan perusteiden tervehdyttämiseksi teimme Jounin kanssa keväällä 2019 vaikeita, mutta pakollisia päätöksiä. Kartanomiljöön massiivisesta peruskorjauksesta kertynyttä lainataakkaa kevennettiin myymällä valtaosa Laukon pelloista.
Samalla luovuttiin ympärivuotisesta henkilökunnasta ja omasta ravintolatoiminnasta. Mainostukseen panostettiin entistä enemmän.
Laukko-ravintolaan saimme yrittäjäksi Arto Rastaan. Tunnettujen nimien vetovoimaan luotettiin myös näyttelypuolella.
Päärakennuksella vaikutti muotimaestro Jukka Rintala, jonka iltapukuja nähtiin myös puistossa järjestetyssä muotinäytöksessä. Päärakennuksen ykköskerroksessa perinteinen historianäyttely korvattiin ensimmäistä kertaa nykytaidenäyttelyllä.
Taidehistorioitsijana olin jo pitemmän aikaa nähnyt sen ainutlaatuisen potentiaalin, jonka nykytaiteen sijoittaminen Laukon saleihin voisi tarjota. Marita Liulian Mysterium -näyttely osoitti, että olimme aidosti jonkin erityisen äärellä. Tuo jokin oli kuitenkin vaarassa hukkua tapahtumatarjonnan moninaisuuteen.
Kesällä 2019 puistossa oli kaikille kaikkea. Suuret historiatapahtumat oli suunnattu ennen kaikkea lapsiperheille. Laajemmasta ohjelmistosta ja paremmista järjestelyistä huolimatta hevosturnajaisten ja muinaisfestivaalin yleisömäärät jäivät odotettua pienemmiksi.
Kuntien ja kaupunkien tukemien historiatapahtumien kanssa oli vaikea kilpailla. Olisimme toki voineet jatkaa rakkaudesta lajiin, mutta veri tuntui vetävän kohti uusia seikkailuja nykytaiteen ja livemusiikin parissa.
Puistokonserttisarjaa uudistettiin buukkaamalla aiempaa nimekkäämpiä esiintyjiä, jotka minun aktiivisella sekaantumisellani suunnattiin eri yleisöille. Puistolavalla nähtiinkin kaikkea Samuli Edelmannista Risto Räppääjään.
Yleisöinto kasvoi kesän mittaan. Päättäjäisissä nähtiin jopa piskuinen fanikatsomo, kun puistolavalle nousi ensimmäistä kertaa Vesterinen Yhtyeineen. Tuntui olevan vain ajan kysymys, että Laukon keikat breikkaisivat.
Vuoden 2020 valmisteluihin lähdettiin jännittyneissä tunnelmissa. Puistokonsertit olivat lyömässä läpi ja minä vastasin ensi kertaa itse ohjelmistosta.
Mitään kokemusta minulla ei konserttien buukkaamisesta ollut, mutten antanut tämän jähmettää. Näin syntyi Liisan ensimmäinen lista, jonka vakiovieraat ottivat alkutalvesta vastaan kiitettävällä innostuksella.
Sitten tuli korona ja kaikki muuttui. Isompien tapahtumapaikkojen vanavedessä peruutin kaikki ryhmät ja tapahtumat. Tunsin pettymystä mutta myös helpotusta.
Olimme Jounin kanssa tehneet Laukossa töitä nonstop vuodesta 2014. Olin myös pienen tytön äiti, joten oli vaikea muistaa aikaa, jolloin en olisi ollut lopen uupunut.
Koronan luomassa tyhjiössä annoin itselleni luvan levätä. Samalla näin selkeämmin, mihin suuntaan halusin lähteä Laukkoa kehittämään.
Oli aika jättää lopulliset jäähyväiset koko perheen historiakartanolle ja lähteä rakentamaan omannäköistä aikuiselle yleisölle suunnattua Laukon Kesää.
Elävän musiikin saralla ensimmäisenä koronakesänä ei ollut mitään tehtävissä. Näyttelypuolella tilanne oli tyystin toinen.
Kun suuret museot ja kesänäyttelyt sulkeutuivat, pienemmille kotimaan matkailukohteille avautui tilaisuus tavoittaa uusia asiakkaita. Minulle tämä tarkoitti ainutlaatuista mahdollisuutta lanseerata Laukko taideyleisölle.
Koronakesän mainosbudjetti oli piskuinen, joten opettelin itse tekemään Facebook-mainoksia. Päätin muutenkin olla sosiaalisessa mediassa enemmän läsnä. Ehkä Laukon kauniit maisemat toisivat iloa koronaeristykseen.
Ja kyllähän ne toivat. Tästä maaperästä versoi Laukko-ystävien ainutlaatuinen someyhteisö, joka on sittemmin siivittänyt Laukon Kesän uusiin korkeuksiin.
Henkilökuntaa ei korona-aikana arvattu palkata kuin muutama valittu. Minä päivystin päärakennuksen terassilla. Myin kuplivia ja pidin satamäärin historiavartteja.
Vilskettä riitti myös näyttelypuolella. Tyylikkäästi toteutettu nykytaidekonseptimme ihastutti kulttuuriväkeä runsaudellaan ja tyylikkyydellään.
Petri Ala-Maunuksen maisemat sopivat päärakennuksen barokkisiin saleihin kuin nenä päähän. Galleriakerroksessa nähtiin kovassa nosteessa ollut Viljami Heinonen ja kesävieraiden ykkössuosikki Erika Adamsson. Puutarhurin talossa esiteltiin Anni Leppälän taidekuvia. Keskiaikaisessa linnakellarissa lumosivat Virpi Kannon betoniveistokset.
Hillittyä hulinaa riitti myös Laukko-ravintolassa, jonka oli ottanut haltuunsa Arto Rastaan yhtiökumppani Teemu Korkalainen. Laukon kesäsesonki sopi mainiosti Teemun tiimille, joka työskenteli talvet Lapissa. Uuden ravintoloitsijan myötä keittiömestarin ikonisesta kesäpöydästä tuli entistä muhkeampi, maistuvampi ja suositumpi.
Koronakesänä myös Suomi-Filmi -kahvila sai oman hittituotteensa konserttipuistoon kehitellyistä belgialaisista vohveleista. Eikä kartanopuoti suinkaan jäänyt osattomaksi kotimaan matkailijoiden ostohuumassa.
Konserttikesän toteutuminen oli toisena koronakesänä suuri kysymysmerkki, joten keskitimme valmistelut nosteessa olleeseen näyttelypuoleen. Ajoitus oli täydellinen, sillä olin onnistunut houkuttelemaan Laukkoon maamme tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuvan Heikki Marilan.
Massiivisia teossarjoja yhteen kokoava 30-vuotistaiteilijajuhlanäyttely oli aloittelevalle taidepaikalle suuri kunnia ja loistava mahdollisuus. Koska pistämme Jounin kanssa aina kaiken peliin, päätimme muuttaa pihapiirin keskipisteessä sijaitsevan monumentaalisen Viljamakasiinin näyttelytilaksi.
Klassisen ulkokuoren alta paljastunut tyylipuhdas betonigalleria oli valmis, kun Forsblomin gallerian rekat ajoivat vapun alla päärakennuksen pihalle. Ilkka Tikkasen avustuksella Heikin ripustuksista tuli henkeäsalpaavat. Ja olipa meillä ihan mahdottoman mukavaa.
Kiitokseksi kaikesta hyvästä meiningistä Heikki päätti maalata esiintymislavalle abstraktin jättiläismaiseman. Vuosien varrella Heikki Marilan Laukko -maalauksesta on kasvanut Laukon Kesän suurenmoinen tunnusmerkki.
Nykytaidenäyttelyiden ja niitä palvelleiden tilojen lukumäärä oli kesällä 2021 huipussaan. Marilan historiallisia teossarjoja nähtiin päärakennuksella ja Viljamakasiinissa.
Tamara Piilolan luontomaalauksia esiteltiin galleriakerroksessa ja ravintolatallissa. Eeva Peuran mystiset teokset hämmästyttivät Pehtoorin ja Puutarhurin taloissa. Kanalassa ihmeteltiin Ville Heimalan keraamisia veistoksia ja Linnakellarissa Tiina Torkkelin eläinveistoksia. Kirsikkana kakun päällä oli Tapani Kokon Pakanakirkko.
Konserttipuolella ei annettu koronan enää toista kesää lannistaa. Ja olihan se hienoa, kun Pauli Hanhiniemi MAD juhannuksen jälkeen astui puistolavalle. Kesän toinen keikka oli Samuli Putron. Sen päivän muistan ikuisesti. Yhtä lailla sydämessäni soi Anna Erikssonin Hallelujah.
Musiikkikesän ehdoton ykkösnimi oli uusi mystinen supertähti BEHM. Tämä oli Laukon puiston ensimmäinen loppuunmyyty keikka. Festarimaisen väkimäärän keskellä kesätiimimme oli vähän kuin kala kuivalla maalla. Tilanne oli hämmentävä myös perinteiselle puistokonserttiyleisöllemme.
BEHMiä lainatakseni: ”Porukkaa oli enemmän kuin Himoksella, mutta tunnelma on kuin Suviseuroilla.” Onneksi tämä ei jäänyt pysyväksi olotilaksi Laukon puistossa.
Vuonna 2022 koettiin ensimmäinen nykymuotoinen Laukon Kesä, joka keskittyi kolmeen asiaan: rentoihin puistokeikkoihin, tyylikkäisiin nykytaidenäyttelyihin ja herkullisiin ravintolapalveluihin. Lisämaustetta saatiin huimasta historiasta ja kaikesta kivasta, mitä keväisin tilasin puotiin.
Näyttelykokonaisuus oli kovatasoinen ja ajankohtainen. Päärakennuksella esiteltiin Timo Valjakan kuratoimana Marjatta Tapiolan ikonisia kalloaiheisia maalauksia. Pitkäaikaisten taideunelmieni täyttymys oli myös galleriakerroksen Kauko Lehtinen.
Viljamakasiinissa vavahdutti Ukrainan sodan myötä raadollisen ajankohtaiseksi muuttunut Heikki Marilan Apokalypsis. Lempeän äänen sodan kauhujen keskellä tarjosivat Tapani Kokon ensimmäiset Pyhät kuvat. Viljami Heinosen Pyhättö pureutui ekokriisin ytimeen. Taidekesän yllätyshitiksi nousi Moosa Myllykankaan huikea Häkki.
Musiikkipuolella vauhti kiihtyi uusiin lukemiin. Edelliskesänä yli puolet tapahtumista oli ollut perinteiseen tapaan klassisen, jazzin ja viihdemusiikin istuvia konsertteja. Vuoden 2022 ohjelmisto käänsi vaakakupin reippaasti aikuisen popin ja rockin puolelle.
Suomen kesän lyhyellä festarisesongilla nimekkäiden artistien buukkaaminen on arvokasta touhua. Rahoitin listani melkoisen radikaalilla ratkaisulla. Luovuin tyystin perinteisestä mainostamisesta.
Sosiaalisen median rinnalla luotin siihen, että tunnetut artistit ja taiteilijat toisivat mukanaan uutta yleisöä. Tämän uuden yleisön voisimme sitten lumota vakiovieraiksi satumaisilla puitteilla ja loistavalla palvelulla.
Kesän mittaan suunnitelma kantoi hedelmää myös siten, että ykkösartistit innostuivat hekin Laukon satumaisista puitteista ja ryhtyivät tekemään pitempiä erikoiskeikkoja. Tero Vesterisen sanoin: ”Nyt kyllä tuntuu siltä, että Laukossa on tehty jotain oikein”.
Laukon kartanolla virinneestä livemusiikin ja nykytaiteen ilosta kertoi äänivyöry vuoden pirkanmaalaista kulttuurielämystä etsineessä Aamulehden yleisöäänestyksessä. Kulttuurin valopalkinto oli erityisen kova saavutus, koska vastaehdokkaana oli maailmantähtien Brad Pittin ja Nick Caven yhteisnäyttely Sara Hildénissä.
Vuoden 2023 kynnyksellä vauhti kiihtyi. Laukko-passit myytiin yhdessä päivässä loppuun. Tapahtumateollisuuden gaalassa olimme ehdolla Vuoden areenaksi.
Oli selvää, että olimme Jounin kanssa löytäneet etsimämme timantin. Kovan tason keikkapaikkana Laukon puisto oli kuitenkin vielä raakile, jonka hiominen tulisi vaatimaan paljon työtä ja resursseja.
Isommat bändit ja yleisöt edellyttivät parempaa äänentoistoa ja esiintymislavaa. Meillä ei ollut rahkeita toteuttaa muutosta kerralla, joten hankimme ensin tärkeimmän eli ykköstason äänet.
Ja kylläpä puisto soi komeasti, kun blueskuningatar Erja Lyytinen juhannuksen alla avasi keikkakesän. Mahtavista soundeista nauttivat kesän aikana muun muassa kuulut lauluyhtyeet Club For Five ja Rajaton.
Liisan 50-vuotissynttäreitä juhlittiin Marzi Nyman plays Jimi Hendrix -erikoiskeikalla. Muutoinkin koettiin ikimuistoisia hetkiä, kuten J. Karjalaisen Kolme cowboyta heinähelteillä ja Waltteri Torikan O Sole Mio kaatosateessa. Niin ja kukapa voisi unohtaa, kuinka puisto lauloi Dingossa.
Taidekesän kruununjalokivi oli Viljamakasiiniin sijoitettu Hannu Väisäsen Lemminkäisen sydän. Oli hämmentävän hienoa saada esitellä Hannun uusia kalevalaisia maalauksia juuri Laukossa, jossa Elias Lönnrot viimeisteli Suomen kansalliseepoksen keväällä 1849.
Päärakennuksen barokkisessa juhlakerroksessa nähtiin Lauri Laineen monumentaalinen Aria, joka oli maalattu varta vasten Laukon saleihin. Maria Liulian uusia värimaalauksia ihasteltiin galleriakerroksessa ja Carolina von Schantzin luontomaalauksia ravintolatallin suurilla seinillä.
Vuosien varrella taiteilijoiden kanssa työskentely on tuonut elämäämme paljon iloa ja ystävyyttä. Yhteistyö taiteilijoiden ja gallerioiden kanssa on ollut mukavaa ja mutkatonta, sillä emme ota teosmyynnistä lainkaan provisiota.
Kesänäyttelylle poikkeuksellinen toimintamalli on mahdollistanut sen, että olemme saaneet vuosien varrella esitellä runsain joukoin uusia teoksia. Tämä on äärimmäinen kunnia, sillä yksityisnäyttelyn tekeminen edellyttää taiteilijalta suurta luovuutta ja loputonta uurastusta.
Olimme Jounin kanssa vuosia miettineet, millainen esiintymislava sopisi historialliseen puistoon. Päädyimme lopulta ajattoman tyylikkääseen purjelavaan. Minun työsarkani loppui käytännössä tähän päätökseen.
Kevätkesällä 2024 Laukon puistoon kohonnut uusi upea esiintymislava, kuten kaikki muutkin rakennushankkeet viimeisen kolmentoista vuoden aikana, oli mieheni käsialaa.
Talven aikana Jouni remontoi myös Suomen kauneimman bäkkärin Laukon vanhaan pajaan. Artistien takahuoneen sisustussuunnitelma taideteoksineen oli varsin kunnianhimoinen.
Panostus on kuitenkin kantanut hedelmää, sillä pajabäkkäri rantasaunoineen on tuonut erityistä kesäiloa paljon kiertäville bändeille.
Suurta iloa on tietysti tuottanut myös satumaisen kaunis purjelavamme, joka antaa sekä esiintyjälle että puistolle mahdollisuuden loistaa täysissä mitoissaan. Tässä kohden mieleeni nousevat säkenöivän Diandran jokavuotiset puistokonsertit.
Kesän odotetuimmat esiintyjät olivat Eppu Normaali ja Vesterinen Yhtyeineen. Molemmat keikat myyntiin loppuun saman tien.
Lista oli muutoinkin mielenkiintoinen. Raotimme Von Hertzen Brothersien kanssa ensi kertaa ovea raskaammalle rokille. Innostavaa oli myös indieoven avautuminen Arpan ja Maustetyttöjen myötä.
Tapahtumapuiston uudistusten myötä ympärivuotisen suunnittelun painopiste siirtyi taiteesta musiikkiin. Samalla näyttelytilojen lukumäärää järkeistettiin siten, että kaikki tilat olivat yhtä lailla tyylikkäitä.
Vuoden 2024 näyttelykokonaisuus lukeutuu omiin suosikkeihini. Päärakennuksella nähtiin kansainvälisesti tunnetuimpiin nykytaiteilijoihimme lukeutuvan Marianna Uutisen veistoksellisia akryylimaalauksia ja glitterisiä tähtisumuja.
Galleriakerroksessa ihasteltiin Sandra Kantasen maalauksellisia luontokuvia. Kevyemmin pirskahtelevan taidekesän täydellistivät Kristiina Uusitalon hehkuvat mielenmaisemat ja Tapani Kokon ihastuttavat rokokoolinnut.
10-vuotisjuhlakesän kunniaksi päärakennuksella esiteltiin paljon odotettu ja toivottu Osmo Rauhalan Peura. Galleriakerroksessa ihastuttivat Kati Immosen Yön kukat. Viljamakasiinin Miraakkeli oli Raisa Raekallion ja Misha del Valin käsialaa. Lisäksi oli tietysti Tapani Kokon Pakanakirkko.
Keikkapuiston puolella tunnelma tiivistyi ja rentoutui entisestään. Kaiken mahtavan musameiningin keskellä olimme äärimmäisen otettuja siitä, kuinka artisti artistin jälkeen saapui Laukkoon valmiina esittämään pitkällä kaavalla jotain aivan erityistä.
Yhtä lailla onnessamme olimme siitä, että Laukon puistoon oli kotiutunut maan paras yleisö, joka kuunteli ja eli mukana jokaisella keikalla. Yleisön keskellä kulkiessani aloin kesän mittaan tuntea itseni keski-ikäisten sankariksi.
Olimme Jounin kanssa rohkeasti rakentaneet Laukkoon omannäköisemme keikka- ja taidepaikan. Alkuiltaan ajoitettu rennon tyylikäs konsepti hyvine palveluineen selkeästi puhutteli ikätovereitamme.
Laukon kohdalla vanha sanonta ”tietäjät tietää” osuu varsin hyvin kohdalleen. Tieto Tampereen seudun ainutlaatuisesta keikkakeitaasta kulkee pitkälti kaverilta kaverille. Keskeinen uutistoimisto on Laukon kartanon Facebook ja Instagram, joissa minulla on lähes 50 000 seuraajaa.
Kesän lopussa alkoi tuntua siltä, että olimme yhdessä tehneet historiaa. Laukko oli omillaan toimeentuleva kulttuuripaikka, jossa kuvataiteen ja livemusiikin moninaiset yleisöt nauttivat kesäpäivistä sulassa sovussa.
Samalla olimme tuoneet suomalaista kartanokulttuuria piirun verran nykypäivään. Kartanon rouvana saatoin vetää farkut jalkaan ja olla oma hassutteleva viisikymppinen itseni.
Kymmenes Laukon Kesä ylitti maagisen 60 000 keikka- ja näyttelyvieraan rajapyykin. Tämän suuremmaksi emme halua tapahtumakesän mittakaavaa kasvattaa.
Joka kesä pitää kuitenkin pistää pikkuisen paremmaksi. Etsimme Jounin kanssa alituiseen juttuja, joilla voisimme tehdä vierailuista entistä mukavampia. Vip-paketteja emme kuitenkaan ole kehitelleet, koska meille jokainen vieras on aina ollut vippi.
Mikään ei olisi tietysti onnistunut ilman timanttista henkilökuntaa. Minulla on vuosikymmenen aikana ollut kunnia tehdä töitä satojen loistavien työntekijöiden kanssa. Jokainen teistä on antanut suurella sydämellä ja ehtymättömällä tarmolla antanut kaikkensa luodessaan kesävieraillemme ikimuistoisia kokemuksia. Olemme tästä Jounin kanssa ainaisesti kiitollisia.
Loputtoman ystävällinen ja asiantunteva kesätiimimme on tapahtuma-alalla kullan arvoinen valttikortti. Suomen suvessa kilpailu on armotonta. Taidepuolella museokortti rokottaa omillaan toimivien kesänäyttelyiden kävijämääriä. Keikkapuolella yksityiset tapahtumapaikat ovat pinteessä mediatalojen pyörittämän ja kaupunkien tukeman tapahtumateollisuuden keskellä.
Onkin suunnaton onni, että olemme kymmenen kesän aikana luoneet jotain, mitä rahalla ei voi ostaa. Laukon kartanon satumaissa puitteissa kaikki välittävät aidosti toisistansa ja pistävät aina parastansa. Laukon Kesän tulevaisuutta on vaikea ennustaa, koska erityinen tunnelma syntyy herkistä aineksista. Vain aika kertoo, miten pitkään saamme yhdessä livemusiikin ja nykytaiteen ilosta nauttia.
Palaa: HISTORIA
Katso: KUVAT (tulossa)